sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Lämmin ja valkonen, osa 2

Lupasin jo marraskuun lopussa parempia kuvia minun uuesta neuletakista. Tässä niitä vihdoin olis, olkaapa hyvät.


lanka: Drops Nepal luonnonvalkonen (0100) 483 g
puikot: 5,0 mm


Päätin alottaa neulomisen kaarrokkeesta alhaalta ylöspäin, joten loin virkkausaloituksella kaarrokkeen 221 silmukkaa ja alotin heti mallikerralla. Ravelrya selailemalla sain hyviä vinkkejä, ja vaihdoin ohjeen nypyt helmineuleeseen. Minusta se passaa paremmin kaarrokkeen muihin pintaneuleisiin. 

Kaarrokkeen puolivälissä alko kyllä tuntua siltä, että tästähän tullee mahoton teltta. Lanka on kuitenki melko paksu, samoin puikot, ja silmukoita aikasesti. Hankalasti yritin venytellä muutaman sentin neulekaitaletta hartioitten ympärille, että sais vähän mitattua miten paljon meni pieleen. Jatkoin kuiten kaarrokkeen loppuun asti.




Eikä tarvinu purkaa, koko vaikutti just passelilta. Sitte vain purin virkkauslangan samala poimien silmukat puikoile, ja jatkoin helmaa ylhäältä alaspäin. Ohjeessa ei (taaskaan) ollu vyötärön muotoiluja, mutta miehän lisäsin ne, kuten aina.


Hihat neuloin kans ylhäältä alas välillä sovittaen ja sen mukaan kavennellen. Tein molemmat hihat yhtäaikaa, eihän niistä muuten olis tullu samanlaisia. Ohjeessa olis ollu 3/4-hihat, mutta mie halusin kokopitkät.


Helmaan, hihansuihin ja kaulukseen neuloin ohjeen helmineuleesta poiketen 1 oikein, 1 nurin -joustinneuleen. Näin niistä tuli vähän napakammat. Pelkäsin, että helmineuleella niistä olis tullu lörppänät. Nappilista olis ohjeen mukaan tehty etukappaleiden kans yhtäaikaa, mutta ko en tieny miten pitkän neuletakin tehen ja montako nappia tarvii, niin päätin tehä sen erikseen. 1o,1n-joustinta seki.


Napit on Dropsin ja olen ne joskus aikaa sitte tilanu Tapion kaupasta. Mukavasti passaavat tähän takkiin.

Nepalhan on tosiaan melko paksua lankaa ja vähän pelkäsin, että montakohan kiloa paksummalta sitä mahtaa näyttää tämä päälä. Lankakaupan nainen sano valmiin neuletakin nähtyään, että nyt hänki uskaltaa käyttää Nepalia takkiin ko eihän se näytä paksulta tönköltä ollenkaan. Huh.

Ja on lämmin! Tätä on pietty, vaikka pakkasia ei ole vielä juuri pariakymmentäkään ollu. Tästä tuli tähän asti tekemistäni neuletakeista paras.

13 kommenttia:

  1. Kaunis takki ja ihanat napit. Nepalia olisi kyllä kiva kokeilla, täytynee laittaa ostoslistalle :)

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis neuletakki! :) Olen nyt itse ihastunut tuohon Neplahiin ja Alaskaan. Ohuen kutominen kestää niin pirun kautta :P

    VastaaPoista
  3. Kaunis takki, ja näyttää niin lämpimältä! Eikä ollenkaan paksulta tönköltä :)

    VastaaPoista
  4. Maritta: Kiitos! Taas kävi niin, että ilman Ravelrya ja muiden tekemiä takkeja olis tämäki jääny tekemättä. En kyllä olis Dropsin kuvan perusteella valinnu tätä puikoille. Siis kiitos Ravelry ja kanssaneulojat! :o) Mullaki haluttais ostaa lissää Nepalia, vois kokeilla pipoa seuraavaksi. :o)

    Breezie: Kiitos! Tuo Alaska on muuten testaamatta, kiitos muistutuksesta. Sitäki siis ens kerrala lankakauppareissula. :o)

    Outi: Kiitos, kuinka huojentavaa kuulla tuo muitten suusta. Kyllä on mukava istua takki päälä sohvala ko ulkona on -16 pakkasta. Miten ne ekat kovemmat pakkaset tuntuuki niin kylmiltä?

    VastaaPoista
  5. Minä tykkään Nepalista ihan hirveästi. Kiva, että toimi sullakin.:) Tykkään tuosta kaarrokeosasta tosi paljon, ihana!

    VastaaPoista
  6. Hieno takki! Kaarroke erityisesti on tosi kaunis.

    VastaaPoista
  7. Ele: Kiitti!

    Outi: Nepal toimi tosiaan, tykkäsin paljon! Ja tuo kaarroke on ihana. <3

    Sanna: Siepä sen sanoit! Kiitos!

    Neulisti: Kiitos kovasti, johan mieltä lämmittää. :o)

    VastaaPoista
  8. Nätti on villatakki.
    Tilasin itselle viikko sitten lankoja ajatuksella villapusero. Mikähän minuun on mennyt? Minun EI missään nimessä pitänyt tehdä villapaitaa.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana! En ole edes huomannut tuota Dropsin neuletta, mutta nyt se on huomattu kun sinun neuleesi on niin kaunis :)
    Elli

    VastaaPoista
  10. KahviKaneli: Ei se auta, alota vain. Sitte huomaat jo suunnittelevas seuraavaa ja kolmatta ja.. ;o)

    Elli: Kiitos kovasti! Tosi on, että Dropsin kuvan perusteella en miekään olis tätä huomanu. Onneksi on Ravelry ja sielä joku muu nähny tämänki neuleen mahdollisuudet. :o)

    VastaaPoista
  11. Ihana takki! Mukava nähdä erilaisia toteutuksia tästä mallista.

    VastaaPoista