perjantai 30. elokuuta 2013

Keltanen pusero

Keltasta pallotrikoota jäi vielä kesäbodyn ompelun jälkeen kaappiin, mutta nyt viimein sain päätettyä mihin käytän sen. Sillä samalla bodyn kaavalla tein puseron syksyksi ja talveksi koossa 80. Lyhyet hihat vain jatkoin pitkiksi.





ohje: Baby whale -body Ottobre 3/2013 muokattuna paidaksi pitkillä hihoilla, koko 80
kankaat: Eurokangas



Pääntien resorin tikkauksia ommellessa sattui pieni kauneusvirhe ja alalanka oli keltainen valkoisen sijaan, mutta eipä se tuolta nurjalta puolelta näy kuin omaan silmään. Että antaapa olla, en todellakaan ala ratkoa.

Sitte vain ootetaan, että tyttö kasvaa puseroon sopivaksi. Eikä siihen tällä kokemuksella mene kauaa.

Seuraavaksi haluttais ommella semmonen hieman leveähelmaisempi pusero tai tunika talveksi. Vaikkapa uusimmasta syksyn Ottobresta se ensimmäinen kaava, Lil' darling.

torstai 22. elokuuta 2013

Herkkuja

Kattokaapas mitä mie ostin:



Täällä Rovaniemellä on avattu Lankamaailma ja sieltä ostin alennuksesta KnitPron puikkoja viimein. Itse asiassa löysin nuo lilat puikot jo heinäkuun lopussa kotipuolesta Ruotsin lähikaupasta(!) ja innostuin sen verran, että lisää oli saatava. Olen kyllä auttamattoman jälkeenjäänyt tässä neulomisvarustelussa - näitä puikkojahan on myyty jo iät ja ajat, mutta eipä ole tullu jostakin syystä ostettua näitä aikasemmin. Olenhan mie tämän jo arvannutkin, mutta vitsit, että on kätevät puikot! Kaapeleita kun ostaa useammat niin saa montaa työtä tehdä kerralla vaikka saman koon puikoilla kun niitä voi vaihtaa eikä tarvi kirota kun ne 3,5 millin puikot on just nyt kiinni toisessa työssä.

Tässähän tullee hankaluuksia valita, että ompelisko vai kutoisko? Olen kyllä vähän ratkaissut ongelmaa siten, että tytön kanssa leikkiessä voi lattialla istuen samalla kutoa kun pitää huolen, että pienet kädet ei ehdi lankakerään käsiksi, mutta ompeluhommat on paras jättää päiväuniaikaan.

perjantai 16. elokuuta 2013

Keltasta ja palloja

Ostin kesäkuussa Eurokankaasta keltaista trikoota valkoisilla palloilla. Ihanaa! Kaksi herkkua yhtäaikaa siis. Nyt mulla on nimittäin menossa villitys keltaisen ja pallojen kans. ;)




ohje: Baby Whale -body Ottobre 3/2013 koossa 68
kankaat: Eurokangas

Tämä on siis se sama kaava, jolla tein pinkit pallobodyt aiemmin. Tämä kaava vain toimii tosi hyvin ja body on älyttömän nopea ommella.




Tätä bodya on kyllä tullut käytettyä kovasti. Tästä tuli yks lemppareista. <3 Toivottavasti kesäkelit vielä jatkuvat, jotta body pääsee vielä käyttöön kun mahtuu päällekin. Ja sitä paitsi, meillä alkaa nyt LOMA! Eli ilmojen sopis olla kesälomalle sopivat. :o)

lauantai 10. elokuuta 2013

Ristiäislahja

Ihana siskon tyttö sai tässä yhtenä heinäkuun viikonloppuna viimein nimen (en muuten yhtään osanu arvata minkä nimen pikkuinen saisi) ja lahjan ompelin tietenkin kun vauhtiin olen päässyt ompeluhommissa.





ohje: Baby Whale -body Ottobre 3/2013 koossa 56
kankaat: tähti-interlock siskolta, pinkki interlock ja resori Ottobre Shop

Kaavassahan on lyhyet hihat, mutta jatkoin niitä sopivasti niin sain pitkät hihat. Lyhensin bodyn vartalo-osaa noin sentin verran kun se samalla kaavalle tehty lyhythihainen pallobody oli vähän liian pitkä. Tästä tulikin parempi, tosin ehkä tähän pitkähihaiseen versioon olisi voinut jättää enemmän pituutta, että menisi vielä kesähelteiden loputtuakin. Jälkiviisas on hyvä olla..



Ompelin lahjaan mukaan myös muutaman pesulapun. Pinkkiraitanen kangas on bambujoustofroteeta ja lila tähtineulos on bambua, molemmat tilattu Myllymuksuilta. Kokoa näillä on noin 17 senttiä kanttiinsa. Olen ommellut näitä itsellekin (tai siis omalle tytölle) muutamia ja todennut ne todella mukaviksi käytössä. Näillä siis pyyhitään suu ja kädet syönnin jälkeen. On muuten talouspaperin kulutus vähentynyt huomattavasti! Niitä pitäisikin vielä surauttaa saumurilla muutama, jotta riittävät tällä pesukierrolla.