sunnuntai 9. joulukuuta 2012

On täällä neulottukin

Vaikka viime aikoina on tullutkin esiteltyä lähinnä kortteja, niin on täällä neulottukin. Ei ehkä yhtä intensiivisesti kuin jokin aika sitten, mutta lähes päivittäin kuitenkin.
 


lanka: Drops Alpaca beige (2020) 143 g
puikot: 4.5 mm



Alpakkatunikasta jäi kolme kerää yli ja tottakai halusin käyttää ne mahdollisimman hyvin ettei jäisi jämiä lankalaatikkoon. Huiviksi niitä ajattelin heti, sillä pipoja tuosta määrästä olisi saanut tehdä useamman eivätkä kolme kerää olisi riittäneet mihinkään isompaan vaatekappaleeseen. Ohjetta hain jonkin aikaa, mutta aikaa sitten Ravelryn jonoon päässyt röyhelöhuivi alkoi houkutella kaikista eniten.

Huivi neulotaan ensin sileänä oikeana neuleena tuollaiseksi kaareksi, jossa on kapeammat kärjet. Sitten reunasta poimitaan melkonen määrä silmukoita, joita vielä lisätään ensimmäisen kerroksen aikana, jotta saadaan rypytys aikaiseksi. Päättelyn jälkeen mulla jäi lankaa vain 2 grammaa, jes!




Alpakkahan ainakin aluksi päästää melkoisesti karvaa kuten näkee minun mustasta puserostakin, mutta on se niin lämmintä ja pehmeää eikä ainakaan minun kaulaa kutita. Väristä tykkään kans kovasti ja vähän harmittaa etten vielä tälle talvelle ole pystynyt pitämään sitä tunikaa. Toivoa sopii, että kevätpuolella mahdun siihen.

Jos tällä samalla ohjeella neulon toisen huivin joskus, niin huivin yläreunaan (siis siihen, jossa ei ole röyhelöä) vois neuloa parilla silmukalla ainaoikeaa tai jälkikäteen virkata kerroksen kiinteitä silmukoita, jotta reuna ei rullautuisi.



Kuvista voi huomata hyvin muodostuneen keskivartalonikin tilanteen, johon toivon pikaista muutosta, kiitos.

10 kommenttia:

  1. Ihastuttava huivi. Alpakka on kyllä siitä inha, että pudottelee karvojaan kaikkialle. Mulla on yksi alpakkaisen tunikan alla käytettävä paita.. aina pakko käyttää sitä yhtä ja samaa paitaa, kun siitä ei pyykissäkään irtoa ne alpakat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan on jos ei pyykissäkään irtoa! Kuivausrumpu vois tehota, vai oleks jo kokeillut? Mutta karvasuudesta huolimatta aina sitä tulee alpakkaa kuitenkin ostettua. On se sen verta ihanaa silti. :o)

      Poista
  2. Tosi kaunis ja varmasti pehmoinen ja lmmin. Näyttäisi sopivan kokoiseltakin O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tosiaan just oikean kokonen, tykkään. :o)

      Poista
  3. Hih, massu! =) Huivikin näyttää hyvältä, voisi ehkä seuraavassa huivimaniassa tuollaisen pyöräyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välilä jopa vähän ikävä tuota massua. Niin, nyt kun siitä on päässyt eroon. ;o) Koitahan saaha huivimaniakin aluilleen, vielä kun ehdit. :o)

      Poista
  4. Melkoisen tehokasta jämälangan käyttöä. Kaunista jälkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä varsin tyytyväinen langan tehokkaaseen tuhoamiseen. Jes, kerranki ei jäänyt sitä kymmenen gramman jämäkerää. :o)

      Poista
  5. Varmasti ihanan lämmin huivi. Ja suloinen massu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä lämmin, kovilla kolmenkympin pakkasilla tuli todettua se. Huivi on kuitenkin sen verran ohut, että vaikka se on kaksin, jopa kolminkerroin kaulalla, ei se ole liian paksu. Onnistuin siis oikein kivasti tämän kans. :o)

      Poista