maanantai 11. helmikuuta 2013

Myssy vastasyntyneelle

 Ristiäiset on juhlittu onnistuneesti ja lapsi sai nimen. Melko pitkään sitä mietittiin ja pohdittiin ja pähkäiltiin vielä vähän lisää. Päädyttiin kuitenkin yhteen niistä ensimmäisenä mieleen tulleista ehdotuksista - monta hyvää nimeä jäi kyllä vielä oottamaan, saa nähdä saako itse niitä antaa koskaan.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana on oman lapseni lisäksi syntynyt kolme muutakin vauvaa lähipiiriin ja tuttaville. Muutaman päivän päiväunien aikana olen saanut tehtyä yhden myssyn pienelle vauvalle.



ohje: Norwegian Sweet Baby Cap hieman muokattuna
lanka: Sandnesgarn Lanett 19 g
puikot: 2.5 mm

Tämä on itseasiassa jo toinen myssy, ensimmäisestä kun tuli aivan liian pieni. En kuitenkaan purkanut sitä, jospa sille löytyisi vielä käyttäjä - vaikka nukesta. Ohjeesta poiketen tein osan kavennuksista myssyn lopussa joka kerroksella. Ehkä tästäkin olisi voinut tulla vähän isompi, on ainakin meidän 8-viikkoiselle jo liian pieni. 

Lanetthan on tuttua vauvalankaa, aivan mukavaa neuloa ja langan väri on mielestäni ihana: sopii sekä tytölle että pojalle. Tämä on menossa serkun poikavauvalle, jolla on jo ikää sen verran, että pienellä varauksella täytyy mennä tämän kokoasian kanssa.. Teen sitten uuden jos tämä ei sovikaan.

8 kommenttia:

  1. Kauniin värinen norjalainen. Noihin miekii jäin koukkuun kun ensin sain ohjeesta jotain tolkkua. Olen tikuttanut noita useita ja sit vielä niitä siksakkeja. Kiva pieni työ aina välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvikirsikka. :o) Näihin jää kyllä koukkuun, ovat kivoja neuloa kun valmistuvat niin nopeaa. Moneskohan tämä jo oli mulla, ehkä kahdeksas..? ;o)

      Poista
  2. Onnittelut muksun nimensaannista! Ihana on myös tuo pipo, pitäisköhän itekin vääntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Oo! Joo joo, puikoille vain, tämä valmistuu äkkiä! Ja tähän saa taas hyvin käytettyä niitä vajaita keriä, joista ei muuta saa tehtyä. :o)

      Poista
  3. Sievä myssy, ja hyvä väri sekä tytölle että pojalle. Tämä on vähän haastava myssymalli arvioida sopivaa kokoa, oon huomannu kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myssyn koko on tosiaan äärettömän hankala tämän ohjeen kans. Olen joka kerta kirjannut Ravelryyn ylös puikot ja silmukoitten määrän, mutta ei näköjään auttanu. Seuraavaan teen vielä enempi silmukoita! :o)

      Poista
  4. Ihana myssy ja niin söpö kuva! Miten ihmeessä teidän vauva on jo 8 kk kun mielestäni hän juuri syntyi? Voi että miten aika lentää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla tuli varmaan kirjotusvirhe, 8 viikkoa taisit tarkottaa niinko kirjotin tuohon tekstiinkin (piti ihan tarkistaa, että oliko mulla tullu virhe ;o)). Nii-i, se aika lentää todellakin. En olis uskonu. Tällä vauhdilla leivon kohta tytön rippijuhliin. ;o) Täytyy nyt yrittää nauttia joka hetkestä, vaikka välillä kovin väsyttäisikin. On tämä aivan uskomattoman ihanaa aikaa - ja se menee niin äkkiä ohi.

      Poista