keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Simpukoita ja palloja

Nyt sain pitkästä aikaa heiluttua kameran kanssa ja en tiä mistä alottaisin! Väkerryksiä on syntynyt vaikka ja minkälaista, jonkin verran on kesken vielä ja älyttömästi ideoita pääkopassa - ollappa aikaa toteuttaa kaikki!

Jos nyt sitten kuitenkin lähdetään liikkeelle langoista. Virkatuista sellaisista. 



lanka: Rowan Purelife Organic Cotton DK (982) 37 g
koukku: 3.5 mm

Ravelry kertoo, että tämä myssy on alotettu jo viime toukokuussa - siis melkein vuosi sitten! Sainkin myssyn lankojen päättelyä ja perhosta vaille valmiiksi jo silloin kesän tienoilla muistaakseni, mutta näin kauan se sai odottaa keskeneräisten seassa. Tosin, eipä tällä ole kiire ollutkaan, parin kuukauden päästähän tämä vasta käyttöön pääsee. Nyt vielä lakki on aavistus liian iso, joten eiköhän se kesällä ole sopiva.

Perhonen on virkattu tämän ohjeen mukaan.


 

Tahto kuvausassistentin kädet liikkua niin nopeaa, että kuvaaminen oli hieman haastavaa.

Tykkäsin kovasti tästä Rowanin langasta. Tämä on kyllä jo useamman vuoden takainen ostos Oulun Lumoavasta langasta, taispa olla poistokorista. Että tiä sitte myydäänkö tätä enää. Mutta mukavasti soljui lanka käsissä ja tuntuma on valmiissa työssäkin mukavan pehmeä.


Toinenkin samanlainen myssy tuli virkattua tämän vuoden puolella.


Tämä pinkki myssy on Novitan Luxus Cottonista virkattu (42 g). Samainen perhonen komeilee tässäkin. En kuitenkaan kahta myssyä ajatellut omalle lapselleni, vaan tämän toisen tein ystävän kuukauden nuoremmalle tyttöselle lahjaksi.



Samaiselle tytölle (tai äitille..) lahjukseksi meni myös nämä neuvolakortin kannet oranssista pallokuvioisesta puuvillasta. Vuorikankaassa värit ovat käänteiset ja pallot pienemmät, melkeinpä pisteitä. Tytön etunimen mukaan applikoin kanteen P-kirjaimen.


 Sisällä on edellisten kansien tapaan paikka Kela-kortille ja muille tärkeille lappusille. Nyt viisaampana silittelin ahkerasti kovikekangasta, jotta lopputulos ei olis kovin "löysä". Parempi näin minusta.



6 kommenttia:

  1. Täällä tykättiin kovasti! Neuvolakortti hyppäsi heti uusiin kuoriin ja lakkiakin soviteltiin. Yleensä Peppiä alkaa ärsyttää kaikki lakit päässä, mutta tää ei :)

    VastaaPoista
  2. Suloisia ovat, sekä myssyt että tyttö!

    VastaaPoista