perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kleinbusseja syntymäpäiväsankarille

Naapurin poika täytti tässä heinäkuussa 3 vuotta ja halusin viedä lahjaksi jotakin itse tehtyä. Eli ompeluhommia se taas tiesi. Se oli lauantai-ilta kun aloitin eikä silloin tietenkään mihinkään kangaskaupoille päässyt eikä netistä tilaamalla olisi ehtinyt, joten piti pärjätä sillä mitä omista jemmoista löytyi.





Ensimmäinen oli aika helppo valinta: kleinbus-trikoota, mutta sitä ei vain millään riittänyt edes etukappaleeksi takakappaleesta puhumattakaan. Hihat siis siitä. Melkoisesti sain pyöritellä laatikkoa ennen kuin tyytyväisenä päädyin keltaiseen trikooseen, jota laitoin vartalokappaleisiin.

 



ohje: Ottobre 3/2013
koko: 98 cm
kankaat: kleinbus-trikoo siskolta, keltainen trikoo Eurokankaasta, musta trikoo kierrätyskangasta vanhasta paidasta, resori omista jemmoista

Tarkoitus oli jättää nuo olan mustat raidat pois, mutta en sitten muistanut tehdä muutosta kaavaan kun olin jo leikannut kankaat, joten näillä mentiin. Niiden ompelu menikin sitten vähän säätämiseksi, mutta eipä sitä tunarointia huomaa kuin nurjalta. Rintaan applikoin vielä yhden bussin koristukseksi. 





Synttärisankari ihasteli heti busseja ja tuntui tykkäävän paidasta. Jospa se tämän kesän kelpaisi ja sopisi päälle.

2 kommenttia:

  1. Hauskannäköistä autokangasta, ja onpa hyvä idea käyttää pikkutilkkuja hihoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kaikki kohtuu pienetkin tilkut pitää säästää. Niistähän voi hihojen lisäksi tehdä vaikka taskuja tai applikointeja. :o)

      Poista