tiistai 30. heinäkuuta 2013

Pyyhkeet palasiksi

Uusien isompien vaippojen myötä tuli tarvetta hieman pidemmille imuillekin. Nyt sain tuhottua loputkin vanhasta mustasta pyyhkeestä, josta jo aiemmin ompelin imuja. Ihanaa saada kaappiin lisää tilaa uusille kankaille? Tytön ollessa hereillä sain keittiön pöydän ääressä leikattua kankaat sillä välin kun hän leikki olohuoneessa.




Älytön kuinka nuo froteepyyhkeet roskittaa kun niitä leikkaa. Mustaa nöyhtää oli joka paikassa.

Iltapäivällä toisien päiväunien aikaan sain alotettua ompelun, joka tietysti jäi kesken itkuhälyttimestä kuuluvan kälätyksen vuoksi. Mies kotiutui töistä ihan pian tytön heräämisen jälkeen, joten sain saumuroitua loputkin etteivät jää venymään pitemmäksi aikaa ompelupöydälle. Ompelin muuten näihinkin suoralla ompeleella tikkaukset pitkittäin keskelle imua, jotta pesu olisi hieman helpompaa (tai siis se kuivumaan laittaminen).

 


Yhdeksän kappaletta näitä nyt sitten vielä tuli. Vasemmanpuolimmaisissa on päällä miehen yöhousuista flanelli, oikeanpuolimmaisissa kirpparilta ostetuista yöhousuista leikatut flanellipalat. Muutamat flanellit piti leikata vähän kieroon, että sain ne riittämään. Niistä ei siis enää jäänyt kuin tilkkuja (jotka piti vielä säästää, tottakai..). Olisivat vain saaneet olla vieläkin pidemmät nuo imut, mutta eiköhän nämä kelpaa. Yksi puoliksi tuhottu pyyhe olisi vielä tuolla leikeltävänä, joten jospa sitten siitä ompelisin vielä muutaman sentin pidempiä.

2 kommenttia:

  1. Tännehän on tullut viime näkemältä hirmuiset kasat kestovaippoja ja kaikenlaista vaatetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Ja vaikka kuinka on valmistunut enemmänkin, mutta kun en tahdo ehtiä tänne niitä latailemaan. Jospa tässä syksyn tullen pikkuhiljaa.

      Poista